<
A
A
Viimeinen dinosaurus

Dino haukotteli ja rapsutti kylkeään, ennen kuin avasi silmänsä. Kylläpä se oli nukkunut makeasti! Dinosaurus avasi silmänsä ja hätkähti. Mitä ihmettä? Mikä tämä koppi oli? Dinosaurus kääntyili museon näyttelytilassa ja rikkoi vahingossa kopin edessä olevan lasin. Vanha yövartija Topi lönkytteli paikalle kuullessaan lasin helinää. Dino työnsi uteliaana kuononsa kiinni kahdella jalalla kävelevään otukseen. Mikä se oli? Karvaton apina? Yövartija huudahti pelästyneenä ja pyörtyä kupsahti lattialle. Dinosaurus astui vartijan yli ja lähti tallustelemaan käytävää pitkin. Kai tästä hassusta luolasta pääsi ulos? Vartija virkosi ja näki dinosauruksen kävelevän kohti korvaamattoman arvokasta kiinalaista posliininäyttelyä. ”Ei sinne!” Topi parahti. Dinosaurus kääntyi kysyvänä pientä kiljuvaa otusta kohti. ”Tuonnepäin! Tuonnepäin! Siellä on ovi!” vartija huusi ja osoitteli käytävää toiseen suuntaan. Dinosaurus muutti suuntaa, käänsi valtavan ruhonsa ja tallusteli osoitettuun suuntaan. Topi riensi avaamaan valtavan lastausoven, josta syväjäädytetty dinosaurus oli aikoinaan museoon tuotu. Dinosaurus oli löydetty jäätyneenä etelämanteren jäätiköstä, sahattu irti valtavan jääkuution sisällä ja tuotu laivalla tänne museoon. Se oli museon ylpeys ja miljoonien arvoinen. Kylmälaitteet olivat varmaan pettäneet ja jääkuutio oli sulanut. Nyt tämä miljoonien arvoinen näyttelyesine tallusteli museon ovesta ulos. Ulos? Kaupunkiin? Topi näki mielessään kaikki näkemänsä kauhuelokuvat jättikokoisista hirviöistä, jotka kulkivat kaupunkien kaduilla. Elokuvan lopussa hirviölle kävi aina huonosti. Topi juoksi dinosauruksen perään ja huusi: ”Pysähdy! Pysähdy! Siellä on vaarallista!” Dino pysähtyi ja katsoi pientä apinamaista otusta, joka juoksi hätääntyneenä sen perässä. Mitä se inisi? Vaarallista? Mikä oli vaarallista ja kenelle? Dinosaurus pysähtyi odottamaan kiljuvaa pikku otusta. Yövartija pysähtyi dinosauruksen viereen ja nojasi hengästyneenä sen jalkaan. Kun oli saanut hengityksensä tasaantumaan, Topi sanoi: ”Tule takaisin. Siellä on vaarallista. Minä hommaan sinut täältä pois jotenkin.” Dino oli hetken kahden vaiheilla, mutta löntysteli sitten takaisin näyttelykoppiinsa odottamaan. ”Odota täällä, minä soitan joitakin puheluita”, vanha yövartija sanoi päättäväisesti. Hetken kuluttua museossa oli useamman luonnonsuojelujärjestön edustajia salaisessa neuvonpidossa, vaikka olikin vielä keskiyö.
Aamulla museon johtaja hämmästyi töihin tullessaan, kun museon edessä tungeksi mielenosoittajien joukko kantaen Vapauttakaa dinosaurus –kylttejä. TV kamera surisi ja toimittaja työnsi mikrofonin johtajan nenän eteen: ”Miten kommentoitte mielenosoittajien vaatimuksia? Vapautatteko dinosauruksen?” ”Mitä hölmöläisten hommaa tämä oli?” museon johtaja ajatteli ja sanoi: ”En!” ”Näyttäisittekö dinosauruksen? Tämä on suora lähetys”, toimittaja kysyi. Suora lähetys? Ilmaista mainosta! Museon johtaja vei toimittajan ja kameran sisään museoon dinosauruksen luokse. ”Täällä tämä on ja pysyy!” johtaja sanoi. ”Nyt!” vartija Topi kuiskasi. Miljoonat TV:n katsojat näkivät, kuinka dinosaurus työnsi kuononsa kiinni museonjohtajan naamaan ja irvisti ilkeästi. Johtaja pyllähti istumaan ja kirkui: ”Viekää se pois! Viekää se pois!” Kuva kääntyi takaisin toimittajaan joka puhui mikrofooniin: ”Ja näin museon johtaja antoi luonnonsuojelijoille luvan viedä dinosaurus pois! Se lähtee nyt laivalla autiolle trooppiselle saarelle!” Kamera seurasi dinosaurusta, kun luonnonsuojelijat saattoivat Dinon hurraavan mielenosoittajajoukon läpi satamassa odottavaan isoon rahtilaivaan. Vanha vartija Topi vilkutti rannalla, kun dinosaurus lähti kohti uutta kotiaan.

Kirjoittanut Päivi Honkakoski


Kysymyksiä
Missä dinosaurus Dino huomasi herätessään olevansa?
Miten se oli sinne joutunut?
Miksi yövartija Topi pysäytti dinosauruksen, ettei se menisi kaupunkiin?
Mitä sinä olisit tehnyt, jos olisit löytänyt museosta elävän dinosauruksen?
Mitä erilaisia dinosauruksia aikoinaan oli?
Minne luonnonsuojelijat veivät Dinon?


Tehtävä
Etsi yhdessä aikuisen kanssa tietoa kirjoista tai tietokoneelta, millaisia dinosauruksia oli aikoinaan olemassa.
Valitse suosikkidinosauruksesi ja piirrä se, tai askartele oma dinosaurus kierrätysmateriaaleista