<
A
A
Karhu nukkuu pommiin

Olipa kerran pikkuinen pupu nimeltä Pumpuliina Pellavatupsu. Eräänä kauniina kevätpäivänä Pumpuliina hyppeli niityllä. Hop! Hop! Hop! Kuinka ihanasti aurinko paistaakaan! Pikku pupu pysähtyi syömään mehukkaan voikukan. Nam! Olipa se hyvää! Sitten Pumpuliina Pellavatupsu jatkoi pomppien matkaansa. Pupu osui karhunpesälle ja kurkkasi sisään. Mitä ihmettä! Karhu nukkui vielä pesässään, vaikka aurinko jo paistoi ja kaikki lumi oli sulanut. Sen olisi pitänyt herätä talviuniltaan aikoja sitten. Pumpuliina epäröi. Pitäisikö sen vain jatkaa matkaansa, vai herättää karhu? Lopulta pikku pupu rohkaisi mielensä ja hyppeli varovasti karhunpesään.
Pupu töykkäisi karhun kylkeä kuonollaan. Karhu vain ynähti unissaan ja käänsi kylkeään. Pupu veti karhun käpälästä, mutta iso kontio jatkoi vain kuorsaustaan. Kroooh – pyyyyh – kroooh – pyyyyh! Pupu kiersi karhun pään luokse ja veti sitä korvasta. ”Herää! Herää! On jo kevät!” Pumpuliina kehotti, mutta karhu vain käänsi uudelleen kylkeään. ”Kyllä minä aina yhden karhun hereille saan!” pupu sanoi päättäväisesti. Puput osaavat tömäyttää maata todella lujaa takajaloillaan. Se on niiden hälytysmerkki, jos jokin vaara uhkaa, ja siitä pitää kertoa muille pupuille. Nyt ei ollut muita pupuja paikalla, vain yksi sikeäuninen karhu. Pumpuliina Pellavatupsu hyppeli ihan karhun korvan viereen. Sitten se tömäytti maata takajaloillaan voimiensa takaa. Töm! Töm! Töm! Pupujen hälytysmerkki toimii myös erinomaisena herätyskellona. Uninen karhu kavahti istumaan ja hieroi silmiään. ”Mitä? Missä? Onko jo aika herätä?” se murisi unenpöpperössä. ”Herätysaika meni aikoja sitten”, pikku pupu kertoi, ”Ulkona on jo lämmintä ja vihreää ja aurinkoista.” Hämmästynyt karhu kurkkasi ulos pesästään. Pupu puhui totta. Kevät oli jo pitkällä. Karhun olisi kuulunut herätä talviuniltaan aikoja sitten. ”Kiitos, ystäväni, että herätit minut”, karhu sanoi pikku pupulle.
Pumpuliina lähti iloisena hyppelehtimään kotiin päin. Pupusta oli mukavaa, kun karhu oli sanonut sitä ystäväkseen. Silloin pupun eteen hyppäsi kettu. ”Ha haa! Minä syön sinut!” kettu huusi. Pumpuliina kääntyi ympäri ja pinkaisi pakoon. Kettu seurasi ihan kannoilla. Pupu juoksi minkä jaloista pääsi. Se tuli karhun luokse. ”Apua! Apua! Kettu ajaa minua takaa! Se syö minut!” pupu läähätti karhulle pieni sydän kauhusta läpättäen. ”Minun ystäviäni ei syödä!” karhu murahti. Se nousi takajaloilleen ja murisi pelottavati ketulle. ”Murrr! Jätä tämä pupu rauhaan! Jos ikinä taitat yhdenkään karvan hänen pikku töpöhännästään, saat katua!” karhu murisi ketulle hampaat irvessä. Sitten se huitaisi valtavalla käpälällään. Kettu säikähti ja juoksi pakoon. Se ei uskaltanut enää ikinä mennä lähellekään Pumpuliinaa. Päinvastoin aina, kun kettu tämän jälkeen näki Pumpuliinan, se juoksi suinpäin pakoon. ”Kiitos, kun pelastit minut ketulta”, pikku pupu sanoi karhulle. ”Tietysti minä autoin”, karhu sanoi, ”Kukaan ei saa syödä minun ystäviäni!”

Kirjoittanut Päivi Honkakoski


Kysymyksiä
Mitä pikku pupu Pumpuliina huomasi pomppiessaan metsässä?
Mitä tarkoittaa talviuni?
Mitä Pumpuliina teki?
Mihin pulaan pupu joutui lähdettyään karhun luota?
Mitähän olisi tapahtunut, jos pupu ei olisikaan vaivautunut herättämään karhua, vaan olisi pomppinut suoraan ketun luo?
Karhu puolusti ystäväänsä. Oletko sinä ikinä puolustanut ystävääsi?


Tehtävä
Esittäkää satu pikku näytelmänä