<
A
A
Hiiri ja Gerbiili

Pikkuinen hiiri Hilma oli metsässä leikkimässä yksin. Yksin oli tylsää leikkiä. Hilma näki polulla kipittämässä tuntemattoman hiiren ja riemastui. Nyt hän saisi leikkitoverin! ”Hei sinä hiiri siellä!” Hilma huikkasi, ”Tulisitko leikkimään minun kanssani?” Hilman yllätykseksi tuntematon hiiri kääntyi katsomaan ja sanoi ylimielisesti: ”Minä en ole mikään hiiri! Olen aito gerbiili!” Sitten vieras sipsutti eteenpäin nenä pystyssä. Hö! Olipa siinä nirppanokka. Olihan vieras vähän eri värinen, kuin hiiret tavallisesti, kauniin hopeanharmaa. Mutta hiireltä se kyllä muutoin Hilman mielestä näytti. Hilma ei kuitenkaan aikonut luovuttaa niin helpolla, vaan kipitti uuden tuttavuuden perään ja korjasi sanojaan: ”No gerbiili sitten! Leikkisitkö minun kanssani?” Gerbiili pysähtyi ja kääntyi katsomaan hiirtä. Hilma oli tavallinen metsähiiri, ruskea ja pitkähäntäinen. ”Minä en leiki hiirien kanssa”, gerbiili tuhahti ja kääntyi pois. Hilmalle tuli paha mieli ja se katsoi, kuinka vieras gerbiili kipitti poispäin nenä pystyssä.
Pian Hilma kuitenkin havahtui. Gerbiili oli matkalla suoraan pihalle, jossa asui kissa! Hiiri juoksi vieraan perään ja huusi: ”Ei sinne saa mennä!” Gerbiili vain nosti nenänsä ylemmäs ja jatkoi matkaansa. Hilma huolestui ja seurasi uutta tulokasta. Ehkä kissa ei olisi kotona? Se oli turha toivo. Heti, kun gerbiili pääsi polun päähän, sen eteen hypähti valtavan iso kissa. Gerbiili vinkaisi kauhusta ja jähmettyi paikoilleen. Kissa tuijotti sitä ja lipoi kieltään. Hilma vapisi ja se olisi halunnut juosta pois. Mutta ei kai vierasta voisi jättää kissan armoille, vaikka se olikin gerbiili? Hilma kipaisi lähemmäs ja huikkasi kissalle: ”Älä syö sitä! Se ei ole hiiri. Se on gerbiili.” Kissa katsoi Hilmaa epätietoisena ja nuuski oudon väristä hiirtä. Se ei tosiaan haissut hiirelle. ”Miksi en söisi gerbiiliä?” kissa kysyi. ”Ööö… no… gerbiilit ovat myrkyllisiä”, Hilma keksi. Ainakin tämä gerbiili oli käyttäytynyt myrkyllisesti, Hilma lisäsi mielessään. Kissa katsoi outoa otusta epäluuloisena. Voisiko se olla myrkyllinen? Se epäröi hetken liian kauan. Hilma nykäisi gerbiiliä hännästä ja sihahti sille: ”Juokse!” Hiiri ja gerbiili pinkaisivat pakoon. Kissa seurasi ihan perässä. Hiiret tunsivat sen hengityksen niskassaan, kun juoksivat pakoon niin lujaa, kuin pääsivät. Metsä oli kuitenkin Hilmalle tuttu ja se tiesi turvallisen kolon, mihin kissa ei mahtunut. Karkulaiset livahtivat koloon viime hetkellä ihan kissan nenän edestä. Huh! Hiiri ja gerbiili puuskuttivat kolossa hengästyneinä. Kissa vaani ulkopuolella ja koetti työntää käpäläänsä koloon, mutta se ei ylettänyt karkulaisiin. Lopulta kissa luovutti ja palasi kotiin.
Gerbiili tunsi itsensä hölmöksi. Se oli ollut muka liian hieno leikkimään tavallisen hiiren kanssa, mutta hiiri oli pelastanut sen. Ja nyt kun se tarkemmin mietti asiaa, niin miksi gerbiilit olisivat sen hienompia, kuin hiiret? ”Kiitos, kun pelastit minut”, gerbiili sanoi hiirelle, ”Leikkisitkö sinä minun kanssani?” ”Joo”, hiiri vastasi, ”Minun nimeni on Hilma. Mikä sinun nimesi on?” ”Minun nimeni on Greetta”, gerbiili vastasi. Hiirestä ja gerbiilistä tuli oikein hyvät ystävät.

Kirjoittanut Päivi Honkakoski


Kysymyksiä
Kenet Hilma-hiiri tapasi metsässä?
Miksi vieras ei halunnut leikkiä Hilman kanssa?
Mihin pulaan gerbiili joutui?
Tekikö Hilma-hiiri oikein, kun auttoi gerbiiliä?
Miksi gerbiili tunsi itsensä hölmöksi?
Gerbiili kiitti Hilmaa, kun hiiri pelasti sen kissalta. Mistä muista asioista on hyvä sanoa toiselle ”kiitos”?


Tehtävä
Esittäkää satu pikku näytelmänä