<
A
A
Supermummo

Se oli aivan tavallinen päivä. Aurinko paistoi pilvien lomasta. Autot ajelivat harvakseen tietä pitkin. Pieni kurttuinen Hilda-mummo köpötteli rollaattorinsa kanssa kaupasta kohti vanhainkotia. Rollaattorin korissa oli appelsiineja ja paketti kahvia. Äkkiä rauhallisen iltapäivän rikkoi junan pillin ujellus. Ihmiset alkoivat huutaa. Auto oli pysähtynyt risteykseen keskelle raiteita. Juna lähestyi kovaa vauhtia ja soitti epätoivoisesti pilliä. Se ei millään ehtisi jarruttaa, ennen kuin törmäisi autoon! Ihmiset jähmettyivät kauhusta ja tuijottivat lähestyvää tuhoa. Pysähtyneen auton kuljettaja säntäsi ulos autosta ja kumartui takapenkille irrottamaan hätäisesti lasta turvaistuimesta. Hän ei millään kerkeäisi!
Kenenkään huomaamatta Hilda-mummo vilahti piiloon pensaan taakse. Kohta pensaan takaa syöksyi lentoon Supermummo. Mummo kiiti taivaalle kuin raketti ja kaartoi kohti risteystä. Mummo koppasi toiseen kainaloonsa auton kuljettajan ja toiseen auton, jossa lapsi oli vielä kiinni turvaistuimessa. Sekunti sen jälkeen juna ylitti risteyksen. Mutta nyt auto kuljettajineen oli jo turvassa. Supermummo laski heidät tielle vähän matkan päähän risteyksestä. Ihmiset hurrasivat: ”Supermummo! Supermummo! Supermummo!” Autonkuljettaja kiitteli mummoa ylenpalttisesti. Supermummo syöksähti lentoon ja hävisi. Hetken kuluttua Hilda-mummo ilmaantui rollaattoreineen erään pensaan takaa ja jatkoi köpöttelyä kohti vanhainkotia.
Seuraavana päivänä sanomalehdissä oli isoja otsikoita: ”Supermummo iski taas!”, ”Supermummo pelasti äidin ja lapsen junan alta!”, ”Supermummo – kuka hän on?”. Vanhainkodissa kaikki vanhukset istuivat aulassa nenä kiinni sanomalehdissä. Ne, jotka eivät itse enää nähneet lukea, pyysivät toisia lukemaan ääneen. Villejä arvauksia esitettiin Supermummon henkilöllisyydestä. Ne, jotka olivat itse nähneet tapauksen, kertoivat muille sadatta kertaa Supermummon uroteosta. Hilda-mummo istui keinutuolissa kutomassa ja kuunteli hälinää hymyillen hiljaa. Välillä hän hypisteli kaulassaan ketjussa roikkuvaa riipusta. Se oli kivi. Läheltä katsottuna huomasi, että se oli erikoisen vihreän ja mustan kirjava. Kivi oli tipahtanut avaruudesta kauan sitten ja Hilda oli löytänyt sen. Kivessä oli ihmeellisiä voimia. Aikoinaan Hilda oli ollut Supernainen. Sitten hän oli jäänyt eläkkeelle ja lopettanut supersankarin hommat vuosiksi. Mutta aika vanhainkodissa oli käynyt pitkäksi, niin Hilda oli taas kaivanut avaruuskivensä esiin. Ja aina tarpeen vaatiessa Supermummo syöksyi apuun. ”Niinpä niin”, harmaa ja kurttuinen Hilda ajatteli keinuessaan kiikkutuolissa sukkaa kutomassa, ”Jokaisella meistä on omat salaisuutensa.”

Kirjoittanut Päivi Honkakoski


Kysymyksiä
- Mitä kamalaa oli tapahtumassa?
- Kuka pelasti tilanteen?
- Kuka Supermummo oikeasti oli?
- Minkälainen supersankari sinä voisit olla?


Tehtävä
- Piirrä Supermummo