<
A
A
Satuja lohikäärmeelle

Olen satukirjailija. Eräänä yönä, tai oikeastaan se oli oikein varhainen aamu, heräsin siihen, että lohikäärme töykki minua kuonollaan. Kuka tahansa hämmästyisi, jos avaisi silmänsä ja näkisi vieressään vihreän, siivekkään ja selvästikin hyvin aamuvirkun lohikäärmeen. Nipistin itseäni varmistaakseni, että en näe unta. Lohikäärme hymyili minulle leveästi ja sanoi: ”Hyvää huomenta satukirjailija. Minun nimeni on Roihu. Olen lohikäärme.” Viimeinen huomio oli turha, kyllähän minä näin, että makuuhuoneessani seisoi hevosen kokoinen lohikäärme. ”Hyvää huomenta”, vastasin, kun en muuta keksinyt. Lohikäärme leyhytteli hiukan siipiään ja pelkäsin sen tipauttavan kattolampun. ”Olisiko sinulla antaa yhtään satua minulle?” Roihu kysyi. ”Satua?” kysyin hämmästyneenä. ”Niin”, lohikäärme selitti, ”Minä rakastan satuja. Mutta olen jo tuhat vuotta vanha, ja tuhannessa vuodessa ehtii lukea kaikki maailman sadut – moneen kertaan. Niin olisiko sinulla minulle uusia satuja?” No, jos lohikäärme oli kerran tullut tapaamaan minua saadakseen satuja, niin mikäs siinä. Nousin sängystä, laitoin jalkaani tohvelit ja etsin kaapista aamutakin. Sitten tassuttelin haukotellen työhuoneeseeni. Lohikäärme tuli perässä. Matkalla se onnistui tipauttamaan yhden taulun ja kaatamaan jalkalampun. Minun kotini oli selvästi liian pieni lohikäärmeitä ajatellen. Työhuoneessa pengoin kaappia ja kaivoin esiin uusia satuja, jotka olin printannut paperille joku aika sitten. Hetken ajateltuani otin toisesta kaapista keltaisen pahvilaatikon, liimaa, sakset ja muita tarvikkeita ja istuuduin lattialle askartelemaan. Roihu istahti viereeni ja katseli uteliaana, mitä puuhasin. Kun sain laatikon valmiiksi, käärin jokaisen sadun rullalle ja sidoin nauhalla. Sitten laitoin saturullat laatikkoon ja osoitin lohikäärmeelle isoa punaista nappia, jonka olin tehnyt laatikon kylkeen. ”Katsopas. Kun painat tuosta punaisesta napista, niin laatikosta tupsahtaa ulos satu”, selitin Roihulle. Lohikäärme otti laatikon ja tutki nappia innostuneena. ”Onko siellä paljon satuja?” se kysyi. ”Kyllä siellä on. Eivät ne nyt ihan seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi riitä, mutta aika pitkäksi aikaa kuitenkin”, minä vastasin. ”Kiitos!” Roihu sanoi onnellisena ja puristi satulaatikkoa sylissään kuin kalleinta aarretta, ”Minä kokeilen sitä heti tänä iltana kotona Satumaassa.” Lohikäärme tepsutteli takaisin makuuhuoneeseen. Nyt vasta huomasin, että ikkuna oli auki. Roihu hypähti ikkunalaudalle ja kääntyi siitä vielä katsomaan minua. ”Kiitos saduista! Minä luen näitä ääneen kaikille Satumaan asukkaille!” Sitten lohikäärme levitti siipensä ja lensi pois satulaatikko käpälissään.
Minä huiskutin sen perään ja suljin ikkunan. Päätin kömpiä vielä hetkeksi peiton alle nukkumaan. Kun heräsin myöhemmin aamulla, en enää tiennyt, olinko nähnyt vain unta, vai oliko luonani vieraillut lohikäärme. Mitä sinä arvelet, oliko se vain unta?

Kirjoittanut Päivi Honkakoski


Kysymyksiä
- Mihin satukirjailija heräsi?
- Miksi lohikäärme oli tullut satukirjailijan luokse?
- Satukirjailija ei ollut varma, oliko nähnyt vain unta. Mitä unet ovat? Oletko sinä nähnyt joskus unta?


Tehtävä
- Piirrä lohikäärme satulaatikko sylissään
- Kirjoita satu