<
A
A
Elmeri-eno ja Noora

Noora norsu oli leikkimässä ystäviensä Antonin ja Tomtomin kanssa. He leikkivät mudan ruiskutusta. Jokainen imi kärsäänsä mutaista vettä ja yritti ruiskuttaa sen niin kauas kuin mahdollista. Se oli norsuista hauskaa. Kesken leikin Noora vilkaisi viidakon reunaan ja näki siellä yksinäisen vanhan norsun. ”Miksi Elmeri-eno on aina yksin?” Noora kysyi. ”Äääh, se haluaa olla yksin”, Anton sanoi. ”Se on kärttyisä vanhus”, Tomton täydensi. ”Mutta jos se ei haluaisikaan olla yksin?” Noora kysyi. ”Haluaa se”, Anton sanoi. ”Aina, jos menee lähelle, se sanoo: Mene pois! Minä haluan olla yksin!” Tomtom täydensi. ”Mutta jos se ei OIKEASTI haluakaan olla yksin?”, Noora pohti, ”Jos se vain sanoo niin, koska se on jätetty aina yksin?” ”Mitä järkeä nyt tuossa on”, norsupojat tuhahtivat yhteen ääneen. Noora oli kuitenkin itsepäinen ja meni Elmeri-enon luokse. ”Mene pois! Minä haluan olla yksin!” norsuvanhus ärähti ja käänsi Nooralle selkänsä. Noora kiersi Elmerin eteen. ”Mene jo”, Elmeri sanoi kärttyisästi. ”Sinä olet niin vanha ja viisas”, Noora sanoi, ”Sinä tiedät varmaan paljon jännittäviä tarinoita.” Norsuvanhus istui äreänä ja tuijotti kaukaisuuteen. Mutta sen korvat olivat kohonneet kiinnostuneina. ”Olisi tosi kiva kuulla joku vanha tarina”, Noora jatkoi lannistumatta. Vanhus katsoi nuorta norsua ja rapsutti mietteliäänä korvaansa kärsällään. ”Sinä osaisit varmasti kertoa hyviä tarinoita”, Noora jatkoi houkutteluaan. ”Niin…” norsuvanhus vastasi lopulta, ”Onhan sitä tullut yhtä ja toista nähtyä… Oletko kuullut järvestä, joka katosi?” ”Järvestä joka katosi? En ole kuullut. Mitä tapahtui? Katosiko se oikeasti?” Noora kyseli innoissaan. ”Tule jo takaisin leikkimään!” Anton huusi mutalammen rannalta. ”Enkä tule!” Noora huusi takaisin, ”Elmeri-eno kertoo järvestä, joka katosi! Minä haluan kuulla sen!” Norsupojat tulla tömistelivät Nooran ja Elmerin luokse. ”Järvi joka katosi? Ihan koko järvi? Mihin se katosi? Löydettiinkö se?” pojat kyselivät yhteen ääneen ja asettuivat Nooran viereen kuuntelemaan. Norsuvanhus katseli hämmästyneenä kolmea norsunpoikasta, jotka istuivat innokkaina sen edessä. ”Kerro! Kerro!” Noora hoputti. Elmeri mietti hiukan sanoja ja aloitti sitten: ”Se tapahtui kauan sitten, kun minä olin vielä pieni norsunpoikanen. Eräässä laaksossa oli kaunis järvi. Kaikki eläimet kävivät sen rannalla juomassa. Mutta eräänä päivänä tapahtui kummia…” Kolme norsunpoikasta kuunteli kiinnostuneena, kun norsuvanhus kertoi kadonneen järven tarinan. Seuraavana päivänä he pyysivät ystävänsäkin mukaan ja menivät Elmerin luoke. ”Kerro lisää tarinoita!” he pyysivät. Niin vanha Elmeri-eno ei enää joutunut olemaan aina yksin. Eikä se lopulta ollutkaan niin äreä ja kärttyinen. Ei enää.

Kirjoittanut Päivi Honkakoski


Kysymyksiä
Miksi Elmeri-eno ei enää ollut äreä ja kärttyinen?
Miltä sinusta tuntuisi jäädä aina jätetyksi yksin?
Mitä voi tehdä, jos näet jonkun olevan aina yksin?


Tehtävä
Keksikää, millaisen tarinan Elmeri-eno kertoi. Mihin järvi katosi? Saatiinko sitä enää takaisin? Miten eläimille kävi ilman vettä?