<
A
A
Prinsessan kruunu

Pieni prinsessa Irene oli leikkimässä linnan puutarhassa, kun hän sattui lammen rantaan. Prinsessa istahti rantakivelle ja kurkotti katsomaan vettä. Oli tyyntä ja vedenpinta heijasti kuin peili. Irene katseli nauraen kuvajaistaan veden pinnalta. Pikku prinsessa kurkotti pidemmälle ja pidemmälle nähdäkseen paremmin. Ja silloin – LOISKIS – prinsessan kruunu tipahti veteen. ”Oi oi, nyt isi suuttuu!” prinsessa huudahti ja alkoi itkeä. Suolaiset kyyneleet tipahtelivat veteen. Kala huomasi kyyneleet ja tuli pintaan katsomaan, mistä ne tulivat. ”Mikä hätänä?” kala kysyi. ”Minun kruununi tipahti lampeen!” pikku prinsessa nyyhkytti. ”Jos minä haen sinun kruunusi, auttaisitko minua pääsemään mereen?” kala kysyi, ”Olen aina halunnut nähdä aavan meren.” ”Kyllä, kyllä, minä lupaan”, prinsessa vastasi. Kala sukelsi syvälle lampeen. Ensin se ei löytänyt kruunua. Mutta se etsi ja etsi ja lopulta löysi kruunun erään kiven takaa syvältä lammen pohjalta. Kala ui kruunun sisälle ja koetti nousta pintaan. Mutta kruunu oli liian painava. Kala ponnisti kaikki voimansa ja ajatteli aavaa merta. Se oli aina halunnut nähdä meren. Vähä vähältä kruunu alkoi nousta. Kala oli aivan uupunut, kun se pääsi lastinsa kanssa pintaan. Prinsessa nappasi iloissaan kruunun ja juoksi tiehensä. Ja unohti lupauksensa kalalle saman tien. Kala jäi odottamaan lampeen täynnä toivoa. Vihdoinkin se näkisi meren! Mutta prinsessa ei tullut takaisin, vaikka se kuinka odotti ja odotti.
Muutaman päivän kuluttua prinsessa istui isänsä kuninkaan kanssa syömään. Kun ruoka tuotiin pöytään, prinsessa näki sen olevan kalaa. Tämä oli isompi kala, kuin lammessa ollut, mutta se toi prinsessan mieleen pudonneen kruunun ja Irene kertoi tapauksesta kuninkaalle. ”No, autoitko sinä kalan mereen?” kuningas kysyi. ”Eeen…” prinsessa vastasi epäröiden. ”Sinä lupasit kalalle. Se nouti kruunun, mutta sinä et pitänyt lupaustasi!” isä jyrähti vihaisena. Kuningas nousi saman tien pöydästä ja käski prinsessan mukaansa. He hakivat varastosta ämpärin ja kävelivät puutarhan lammelle. ”Kala?” prinsessa kutsui arasti, ”Minä tulin nyt hakemaan sinut mereen.” Veden pinta oli tyyni. Mitään ei kuulunut. Prinsessalle tuli tosi paha olo. Hän kuvitteli kalan tänne odottamaan päivästä toiseen, toivoa täynnä. Oliko se luopunut toivosta? Ehkä kala oli kuollut suruunsa, näkemättä koskaan merta? Lopulta veden pinta alkoi väreillä ja kala nousi pintaan. ”Sinä tuli sittenkin”, kala sanoi. ”Minä tulin, anteeksi, kun viivyin kauan”, prinsessa sanoi ja laski ämpärin lampeen. Se täyttyi vedestä ja kala ui kyytiin. Prinsessa halusi itse kantaa painavaa ämpäriä, kun he kävelivät puutarhan läpi, ulos muurin portista ja polkua pitkin meren rantaan. Irene polvistui rannalle ja kaatoi kalan ämpäristä mereen. ”Kiitos!” kala sanoi. Yhdessä prinsessa ja kuningas katsoivat, kuinka kala ui meressä. Sitten he kävelivät kotiin. Prinsessa tunsi mielensä keveäksi ja iloiseksi. Hän oli pitänyt lupauksensa.

Kirjoittanut Päivi Honkakoski


Kysymyksiä
Mitä prinsessan kruunulle tapahtui?
Miten prinsessa sai kruununsa takaisin?
Mitä prinsessa lupasi kalalle?
Miltähän kalasta tuntui, kun se odotti turhaan lammessa?
Pidätkö sinä aina lupauksesi?


Tehtävä
Keksikää yhdessä tarinalle jatkoa. Mihin seikkailuihin kala meressä päätyi?