<
A
A
Surullinen keijukainen

Olipa kerran pikkuinen keijutyttö nimeltä Helmi. Helmi oli kaunis ja iloinen keiju. Sen nauru helisi ilmassa keijun lennellessä, leikkiessä ja tanssiessa. Eräänä päivänä sattui kuitenkin kauhea tapaturma: iso puu kaatui ja Helmi jäi sen alle. Keijun toinen siipi katkesi, eikä Helmi päässyt enää lentämään. Sen jälkeen ei enää kuulunut iloista naurunhelinää. Helmi oli surullinen, kun ei enää päässyt lentämään. Toiset keijut koettivat lohduttaa pikku keijua. Mutta mikään ei auttanut. Helmi itki ja murehti kohtaloaan päivästä toiseen. Se ei päässyt mukaan toisten keijujen leikkeihin, koska se ei voinut lentää.
Eräänä päivänä pieni peikkotyttö nimeltä Emmi kuuli keijun itkun ja tuli katsomaan. ”Mikä hätänä?” peikkotyttö kysyi. ”Minä en voi enää lentää, koska siipeni on katkennut!” keiju nyyhkytti. Emmi istuutui Helmin viereen. Se halusi lohduttaa surullista keijukaista. ”Eihän minullakaan ole siipiä”, peikko sanoi. Keijukainen lopetti hämmästyneenä itkunsa. Se oli totta. Peikoilla ei ollut siipiä. ”Miten sinä sitten liikut paikasta toiseen?” Helmi kysyi. ”Minä juoksen, tai kävelen, tai hyppelen” pikku peikko sanoi iloisena, ”Tule, jostaan kilpaa purolle!” Peikko hypähti jaloilleen ja pinkaisi juoksuun. Keiju unohti hetkeksi surunsa ja juoksi nauraen perään. Peikko ja keiju juoksivat purolle. Siellä he uivat ja söivät mesimarjoja, joita kasvoi puron rannalla. ”Minun nimeni on Emmi”, peikkotyttö esittäytyi, kun he istuivat puron reunalla kuivattelemassa itseään auringossa. ”Minun nimeni on Helmi”, keiju vastasi. ”Olisitko sinä minun ystäväni?” peikko kysyi. Se piti pikku keijusta. ”Mielelläni”, Helmi vastasi.
Niin peikosta ja keijusta tuli ystävät. Aina välillä Helmi muisti taas katkenneen siipensä ja sen, että ei voinut lentää. Mutta enää se ei ollut niin surullinen. Eihän Emmilläkään ollut siipiä. Peikko ja keiju leikkivät yhdessä joka päivä. Eräänä päivänä sitten hyvä haltiatar tuli käymään. Se kuuli Helmin katkenneesta siivestä ja halusia auttaa. Haltiatar heilautti taikasauvaansa ja PLING! Helmin siipi korjaantui. Se oli kuin uusi! Ihastuksissaan Helmi pyrähti heti lentoon. Keiju nauroi ja lenteli iloisena ilmassa. Sitten se kuuli nyyhkytystä maasta kannon juurelta. Helmi laskeentui kannon päälle ja näki ystävänsä Emmin nyyhkyttämässä kannon takana. ”Miksi sinä olet surullinen?” Helmi kysyi. ”No kun nyt sitä unohdat minut, kun pystyt taas lentämään”, Emmi sanoi surullisena. ”Höpsö! Enhän minä ystävääni unohda vain siksi, että sain taas siivet!” Helmi nauroi. Eikä se unohtanutkaan. Helmi ja Emmi olivat edelleen parhaat ystävykset. Peikko juoksi maassa ja keiju lenteli ilmassa, mutta heillä oli yhtä hauskaa yhdessä, kuin ennekin.

Kirjoittanut Päivi Honkakoski


Kysymyksiä
Miksi keiju oli surullinen?
Mikä sai keijun unohtamaan surunsa?
Miksi ystävät ovat tärkeitä?
Keijulla oli siipi katkennut. Mikä paikka voi katketa ihmisellä?
Millaisia leikkejä voisi leikkiä vaikka sellaisen kanssa, jolta on jalka katkennut?


Tehtävä
Piirrä, väritä ja leikkaa irti paperista keiju, peikko ja hyvä haltiatar. Esitä satu näillä paperinukeilla (keijun siiven voi taittaa, ja sitten taas oikaista, kun hyvä haltiatar parantaa sen).