<
A
A
Kolme kirahvia

Olipa kerran kolme kirahvia. Ne asuivat Afrikassa. Yhden kirahvin nimi oli Kiia, toisen Kauko ja kolmannen Kalevi. Kaikilla kirahveilla oli pitkän pitkät kaulat. Niin pitkät, että ne ylettyivät syömään lehtiä puista.
Eräänä päivänä kaikki kolme kirahvia olivat syömässä lehtiä samasta puusta. Puita oli kyllä yllin kyllin, mutta kaikista puista juuri tämän puun lehdet olivat näyttäneet herkullisimmilta. Siinä ne seisoivat vierekkäin syömässä. Yksi kirahvi kurkotti kaulaansa tuonne, toinen tänne ja kolmas sinne ja tänne. Loppujen lopuksi kävi niin, että kaikkien kolmen kirahvin kaulat menivät yhteen solmuun. Siinä ne sitten seistä jököttivät puun juurella yhdessä nipussa, eivätkä päässeet irti toisistaan. “Se oli sinun syysi!” Kiia kivahti Kaleville. “Ei kun se oli Kaukon syy”, Kalevi väitti. “Te kaksi siinä solmun saitte aikaan”, Kauko ärähti. Niin ne riitelivät ja yrittivät kukin tempoa kaulaansa irti solmusta. Mutta solmu oli ja pysyi, eivätkä kirahvit päässeet irti toisistaan. Aurinko alkoi laskea. Kirahveja alkoi jo vähän pelottaa. Mitä jos leijona tulisi? Ne eivät pääsisi millään karkuun, kun olivat kaulasta solmussa kaikki yhdessä.
Silloin vanha viisas sarvikuono käveli ohi. “Älkää siinä seiskö riitelemässä”, sarvikuono sanoi, “Tehkää yhteistyötä, niin satte solmun auki.” Sitten sarvikuono löntysteli matkoihinsa. Kirahvit katsoivat toisiaan. “No, yritetäänkö?” Kiia sanoi varovasti. “Ehkä se onnistuisi”, Kauko myönsi. “Katsotaanpa tilannetta”, Kalevi tuumasi. Kaikki kolme kirahvia tiirailivat solmua. “Jospa minä taivutan kaulaa tähän suuntaan, auttaisiko se?” Kiia ehdotti. “Voisi auttaa, hiukan lisää vasemmalle vain”, Kalevi innostui. “Ja jos minä sitten puikautan kaulani tästä ja Kalevi tuosta”, Kauko ehdotti. Niin kirahvit saivat pujoteltua kaulansa irti toisistaan. Huh huh! Juuri viimetingassa! Juuri, kun solmu oli aukaistu, niin nälkäinen leijona hyökkäsi paikalle. Hui kauhistus! Kaikki kolme kirahvia juoksivat pakoon minkä jaloistaan pääsivät. Lopulta ne pysähtyivät hengästyneinä eräälle aukiolle. “Näkyykö leijonaa enää?” Kiia kysyi Kaukolta, “Sinä olet kaikista pisin ja näet kauimmas, näetkö leijonaa?” Kauko-kirahvi oikaisi kaulansa oikein ylös ja tähysteli ympäriinsä. “Ei näy enää leijonaa”, se rauhoitteli muita. “Pelastuimme viimetingassa”, Kalevi sanoi, “Jos olisimme olleet vielä solmussa, kun leijona tuli, niin emme olisi päässeet pakoon!” “Totta”, Kiia sanoi, “Onneksi se vanha sarvikuono ehdotti, että tekisimme yhteistyötä. Ihan turhahan siinä oli riidellä ja syytellä muita”, se lisäsi vähän katuvana. “Olet oikeassa”, toiset kirahvit myönsivät. Sitten ne alkoivat sulassa sovussa taas syömään puiden lehtiä. Mutta tälläkertaa ne varoivat visusti, etteivät joutuneet uudestaan solmuun.

Kirjoittanut Päivi Honkakoski


Kysymyksiä
Mitä kirahvit olivat syömässä?
Mitä tapahtui?
Miksi kirahvit eivät ensin päässeet irti toisistaan?
Mitä vanha viisas sarvikuono ehdotti?
Mitä tarkoittaa “yhteistyö”?
Mitä tapahtui, kun kirahvit olivat juuri päässeet irti toisistaan?


Tehtävä
Keksi, mihin muuhun pulaan jotkut voisivat joutua, ja miten siitä selviäisi yhteistyöllä. Esittäkää se näytelmänä muille.